Why spain?

Oli sen verran pitkä ja kylmä talvi, että kesää ja aurinkoa tuli todellakin ikävä. Tästä syystä päätin ottaa varman päälle ja buukkasin itselle ja perheelleni neljän viikon lomamatkan Espanjaan – siellä kun saa takuuvarmasti nauttia auringosta. No, tulipa tehtyä viisas päätös: Suomessa lyötiin samaan aikaan kaikki helle-ennätykset ja aurinkoa olisi ollut vaikka muille jakaa. Meitsin tsägä :-). Anyways, Espanjan reissu onnistui hyvin ja aurinko paistoi joka päivä, joten eipä tarvitse vähään aikaan hinkua helteiden perään.

Yksi juttu kuitenkin tökki Espanjassa pahemman kerran ja se oli ruoka. Oikeasti, pitääkö kaikkia asiakkaita pitää turisteina ja pitääkö niille aina tarjota sitä samaa “ihanaa” espanjalaista ruokaa? Jokseenkin tylsää vetää vain rasvassa paistettuja äyriäisiä, kalaa ja perunoita tai sitten öljyssä uivia kasviksia, salaatteja, kalaa yms. joka ikinen päivä. Ja hitto kun joka paikassa on aina se sama lista!!! Come on Spain, you can do better!

Chillailimme pari viikkoa Barcelonan eteläpuolella piskuisessa Sitgesin kaupungissa. Nasta paikka, vaikkakin täynnä turisteja, turistikrääsää ja näitä kliseisiä espanjaravintoloita, jotka myivät hekin vain sitä samaa shittiä. Kun paikallinen ruoka alkoi tulla ulos korvista, aloimme etsiä muun maalaisia ruokapaikkoja edes vähän paremman ruuan toivossa. Päädyimme Pizza Solo Mio –nimiseen italialaiseen ravintolaan, joka oli avattu tänä kesänä. Mamma mia, nämä italialaiset osaavat ravintolabisneksen! Hyökkäsimme sisään ravintolaan neljän aikuisen ja kuuden eri ikäisen lapsen voimin. Iloinen emäntä toivotti meidät tervetulleiksi ja raivasi meille tilaa 30-paikkasesta ravintolasta niin että lastenvaunutkin saatiin sisään:-). Ennen kuin ehdimme sanoa hep, meille tarjoiltiin talon omat aperitiivit: tuorepuristettua appelsiinia ja proseccoa. Maistui erinomaiselta ja toimi hyvin aivan tuoreiden oliivien kera. Nämä tarjottiin tietysti “on the house” ja minä hymyilin:-). Emäntä, joka myöhempien keskustelujen myötä osoittautui yhdeksi omistajista, oli aivan fantastinen. Hän puhua pälpätti, nauroi, lauloi ja piti loistavaa tunnelmaa yllä salissa. Aivan loistava henkilö.

Tilasimme muutamia alkupaloja kuten sinisimpukoita marienere, vitello tonnatoa, tomaatti-mozzarellasalaattia ja tomaattibruchettaa. Kaikki toimi hyvin. Oma tomaatti-mozzarellasalaattini maistui tuoreelta. Mozzarella oli pehmeää buffalomozzarellaa ja tunnistin selkeästi ikääntyneen ja laadukkaan oliiviöljyn maun. Tuore basilika ja Välimeren mehevät tomaatit toivat tähän klassiseen Caprese-salaattiin aivan oivan maun. Yksinkertainen mutta nerokkaan loistava tuote, joka tässäkin italialaisessa ravintolassa toimi kuin nenä päässä. Pääruuaksi tilasimme eri pastoja. Itse tykkään tilata hyvissä ravintoloissa Pasta Vongolen, sillä jos se on tehty hyvin, sen maku on voittamaton. Ja annokseni olikin aivan super herkku, hietasimpukat ja spagetti lauloivat harmoniassa loistavassa persilja-oliiviöljy-valkoviinikastikkeessa. Sain taas kerran muistutuksen siitä, että italialainen keittiö on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain niin voittamaton juuri yksinkertaisuutensa ansiosta. Laadukkaat raaka-aineet ja avot! Maistoin myös 2-vuotiaan tyttäreni, Chloen, Penne Pasta Ragua, ja tämä kermainen tomaatti-jauhelihapasta oli lähes yhtä voittamaton kuin minun vongoleni. Ai että he osasivat, hyvän palvelun lisäksi myös hyvää ruokaa!

Jälkiruoaksi tilasin ainoastaan macchiaton ja suklaapizzan. Macchiato oli tehty todella tummista pavuista ja täysmaidosta ja toimi niinkuin pitikin. Suklaapizza oli yksinkertainen ja maukas eli Nutellasta tehty tahna pizzaleivän päällä. Nam, sanoivat lapset ja vetivät sen huiviin alle minuutissa.

Keskulteltuamme tovin naapureiden avulla ja käsillämme italiaa, englantia ja espanjaa tuli esille, että kyseessä oli perheravintola. Iskä, Marion, oli keittiössä, äiti salissa ja kolme poikaa pelasivat tietsikkaa isän silmien alla. Perhe oli myynyt kaiken omaisuutensa Italiassa, koska he halusivat yrittää jotain uutta, muuttivat Sitgesiin ja perustivat sinne siis kodin ja ravintolan. Mahtava tarina, perhe on siellä missä sydän on :-).

Olimme myytyjä ja loppuloman ajan kävimmekin joka toinen päivä tässä loistavassa italialaisessa syömässä ja juttelemassa omistajapariskunnan kanssa, kansainvälisellä tavalla. Hyvä kokemus, kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos eksytte Sitgesiin.
Aika tragikoomista, että paras ravintolakokemukseni Espanjassa olikin italialainen :-).

Ruoka is an attitude!

Rakkain terveisin,
Kimi

I love ravintolat :-)

Meitsi tykkää käydä ravintolassa syömässä; tykkään siitä oikein paljon. Miksi? Ehkä elämä on vain niin hektistä, että ravintolassa syöminen on monta kertaa helpompaa ja iisimpää. Ehkä haluan seurata mitä omalla alalla tapahtuu. Ehkä olen sen verran urbaani, että se vain kuuluu elämäntyyliini. Who knows!

Tietysti koen alalla toimivana, että on velvollisuuteni käydä ravintolassa syömässä niin usein kuin mahdollista. Otan mielelläni myös lapset mukaan, keskimäärin ainakin pari kertaa viikossa, vaikkakin välillä ihmetyttää miksi vaivaudun, sillä monet ravintolat eivät selvästi pidä lapsista. Aivan käsittämättömän lyhytnäköistä! Meidänhän pitäisi opettaa lapsemme syömään ulkona, jotta he aikuistuttuaan olisivat valmiita ravintoloiden suurkuluttajia. Jos he kohtaavat pienestä pitäen vain negatiivisia asenteita, ei heistä tule ravintoloiden asiakkaita vanhempanakaan, vaan rahat laitetaan mieluummin pakastepizzoihin. Lasten huutoa ravintoloissa ei kuitenkaan tarvitse sietää; eiväthän he mummojensa luonakaan saa huutaa!

Kävin viime viikolla kahden lapseni - 2v. ja 8v. - ja tyttöystäväni kanssa syömässä Katsomo -ravintolassa. Kokemus oli huikean hieno ja siksi haluan jakaa sen kanssanne. Heti sisään astuttuamme kysyin, onko mahdollista tuoda lapset syömään - mikä tuntuu sinänsä jo täysin absurdilta, että asiaa pitää edes kysyä, mutta näin se vaan Suomessa on! No niin, back to the story. Tummatukkainen, iloinen tyttö vastasi leveästi hymyillen, että tietysti olisimme tervetulleita. Istuimme pöytään ja lapset hilluivat :-). Tarjoilija kertoi, ettei heillä valitettavasti ole erikseen lasten menulistaa, mutta että lapset voisivat tilata ruokaa normaalilta á la carte –listalta, tekevät vain pienemmät annokset. Olin iloinen. Harmittaa niin vietävästi, että lähes kaikki ravintolat haluavat syöttää lapsillemme kaiken maailman mikki hiiren makkaroita, hello kittyn lihapullia ja puuha peten pizzaa....Eikö me näitä saada jo sieltä pakastealtaasta? Mielestäni ravintola on oiva paikka opettaa lapsille uusia makutottumuksia. Siksi tilaankin lapsille aina ruuat á la carte –listalta.

Katsomossa jaetaan annokset eli tilataan pöydän keskelle erilaisia ruokia, joista kaikki saavat maistella vapaasti mitä mieli tekee. Tilasimme mm. nieriää, jokirapuja, ankkaa, pastaa ja parsaa - ja ai että oli hyvää! Lapset tykkäsivät todella paljon ruokailutavasta ja niin myös me aikuiset. Se oli arvokas ruokailukokemus meille kaikille. Lasten touhuilu pöydässämme meni pariin otteeseen niin villiksi, että jouduimme pahoittelemaan sitä tarjoilijalle. Hän jaksoi edelleen kovasti hymyillä ja tokaisi vain, että ettei heitä häiritse lainkaan ja että mukavaa nähdä lasten viihtyvän. Oikea asenne!

Siispä, rakkaat ihmiset, annattehan lastenne kokea, miten uskomattoman mukavaa ja elämyksellistä ravintolassa syöminen voi olla! Samalla he oppivat sivistyneet ruokailutavat ja ruokakulttuurimme rikastuu.
Nostan hattua kaikille ravintoloille, jotka toivottavat myös lapsiasiakkaat tervetulleiksi. Antakaa vinkki niin me tulemme syömään! :-)

Kimi